Liity postituslistallemme, saat tietoa Virkkulankylistä ja Kuusikkoaho Oy:stä

    Jokaisella kolikolla on kaksi puolta – ikääntymisen mukanaan tuomat ristiriidat asumiseen

    150 150 Saila Partanen

    Tuntuu hyvältä paneutua aiheeseen, jota olen kauan halunnut käsitellä. Aika on hyvin otollinen, takana on vuosikymmenten vilkkain keskustelu hoivan laadusta, uutta hallitusta ollaan perustamassa ja kehitys menee digitalisaation osalta jättiharppauksin eteenpäin.

    Meillä jokaisella on oma, vahva käsityksemme millaista on hyvä elämä työelämän jälkeen ja myöhemmin, kun avun tarve suurimmalla osalla meistä lisääntyy. Aihetta on tutkittu varsin runsaasti, yhteenvetoja ja suosituksia löytyy runsaasti niin kuin pitääkin, mutta johtavatko nämä toimintamalleihin, missä asiakkaan etu ja yksilönvapaus nousee etusijalle. Monesti ohjaus ja käytänteet, niin asiakaslähtöisesti kuin kuvittelemmekin ajattelevamme, lähtevät organisaatiosta. Tarkastelen joitakin esimerkkejä ja vaihtoehtoja alla.

    Aloitetaanpa asumisesta. Onko asiakkaalla aidosti mahdollisuus valita asuinpaikkansa? Tätä olen kysynyt ennenkin. Eläkeiän lähestyessä ja kunnon ollessa hyvä, ihminen tekee päätöksensä itse tai joskus läheistensä tukemana. Entä avun tarpeen lisäännyttyä? Usein vaihtoehtona on palveluasuminen ja siinäkin vielä on valinnanvapautta varsin vähän. Toki senioriasumisen puolesta puhujana ja sen aktiivisena kehittäjä näen sen mahdollisuudet loppuiän asumisratkaisuna. Niin naiivi minäkään en ole, että uskoisin sen ratkaisevan kaikki ongelmat. Yksilölle se kyllä lisää vaihtoehtoja.  Yhteisöllisyys nähdään hyvänä ja yksinäisyyttä sekä turvattomuutta poistavana ratkaisuna, mutta siinäkin on sudenkuoppansa. Ensinnäkin se ei ole ainoa ratkaisu, eikä sovi kaikille. Osa meistä on yksineläjiä, joille vapaus ja riippumattomuus on määrittäviä arvoja. Yhteisöllinen asuminen on tutkimusten mukaan toivottu ratkaisu, mutta yhteisöllisyydessäkin pitää pystyä rajaamaan oma henkilökohtainen alue, koti. Yhteisöllisyys käsitetään lisäksi hyvin laajasti, joillekin on yhteisöllisyyttä, kun tapaa kerran viikossa naapurit ja osa kaipaa yhteistä tekemistä ja olemista useasti päivässä. Ei ole siis yhtä oikeaa ratkaisua, vaan yhteisöllisyys/ yksityisyys on ratkaistava yksilö kerrallaan. Toisen taivas on toisen helvetti.

    Asumisesta ja sen vaihtoehdoista päästäänkin turvallisuuteen. Meille on kehitetty huomattava määrä erilaisia ratkaisuja avuksi ja valvonnan tehostamiseksi. Lukitukseen on mahdollista liittää poistumisvalvonta, lattiat tunnistavat milloin liikutaan ja missä, WC onko laskettu vettä ja jääkaappi onko sitä aukaistu. Sänkyyn ja ranteeseen saadaan tunnistimet, kuinka on nukuttu, onko liikuttu yön aikana jne. Isoveli valvoo mielellään, yhteiskunta säästää valvontakäynneissä ja ihminen tuntee olonsa turvatuksi, eikö niin? Kaikki nämä ovat hyviä asioita, jos asukas ymmärtää ja suostuu valvontaan. Kuitenkin on hyvä ymmärtää, missä ja minkä verran nämä hyvää tarkoittavat valvontamekanismit rikkovat intimiteettisuojaa. Hyvä renki mutta huono isäntä. Vaikka kameravalvonta asunnoissa onkin kielletty, näistäkin lähteistä saadaan paljon dataa. Datan tulkinta on taas kokeneelle työntekijälle varsin helppoa. Mietin vakavasti, haluaisinko sänkyyni liiketunnistimen edes vanhana. Minulla kun on vielä joitakin illuusioita intiimielämästä vanhanakin. En missään tapauksessa vastusta turvallisuutta lisääviä innovaatioita, toivon vain, että ymmärretään niiden kääntöpuoli.

    Lopuksi vielä muutama sana itsemääräämisoikeudesta. Asukkaan valitessa asumismuotonsa sekä mahdollisesti hoivatuottajansa, hän päättää itse, kuinka elää ja kuinka häntä kohdellaan. On lisäksi muistettava, kuinka heterogeenisestä joukosta puhutaan, kun käytetään termiä seniori-ikäinen. Ikähaitari on noin neljäkymmentä vuotta ja taustat, luonteet, arvomaailmat sekä kaikki se muu, mikä tekee ihmisestä yksilön, vaihtelee kuten muissakin ikäluokissa. Sama koskee myös hoitajia sekä muita senioreiden kanssa työskenteleviä. Jokaisella ammattilaisella tai vaikkapa vain naapurilla on käsitys, mitä hyvä hoiva tai apu on. Se ei aina mene välttämättä yksiin kohteena olevan yksilön mielipiteen kanssa. Yhteisöllisessä asuinympäristössä vaaditaan normaalia enemmän tarkkuutta toisen itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen. Myöskään vanhuus ei automaattisesti heikennä ymmärrystä. Poikkeuksena muistisairaita hoitavat hoitajat joutuvat hyvin usein dilemman eteen, kunnioitetaanko itsemääräämisoikeutta vai ollaanko heitteille jätön rajalla. Itsemääräämisoikeuden voi kuitenkin toteuttaa yksinkertaisella kysymyksellä: miten sinä haluat? Pyrkikäämme siihen ystävinä, naapureina, hoitajina tai sattumalta paikalle osuneina.

    Saila Partanen
    Author

    Saila Partanen

    All stories by: Saila Partanen