Liity postituslistallemme, saat tietoa Virkkulankylistä ja Kuusikkoaho Oy:stä

    Minustako Yhteisöasujaksi

    150 150 Tuija Nenonen

    Minustako yhteisöasujaksi?

    Hei kaikille. Olen Tuulikki, kohta 55-vuotias geronomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta Kouvolan kampukselta. Yksi niistä ihmisistä, joka on kokenut Kouvolan Asuntomessuille rakennettavan ikääntymisen yhteisöasumisen ja Virkkulankylän ystävien toiminnan tärkeäksi ja joka voisi antaa sille osan omasta vapaa-ajastaan. Vaikka en välttämättä tule itse asumaan Virkkulankylässä, niin tahtoni ja toiveeni on kuitenkin olla siinä aktiivisesti mukana vapaaehtoisesti ja luoda alueelle hyvää yhteisöllisyyttä eri ikäryhmien välille asukaslähtöisesti ja eri keinoin.

    Koria on minulle hyvinkin tuttu asuinalueena, sillä olen asunut siellä oman perheeni kanssa vuosina 1990-1994. Nykyään alue on edelleen tuttu siksi, että aivan tämän messualueen vieressä asuu poikani kumppaninsa ja pienten lastenlasteni kanssa.

    Kun kuulin, että messualueelle on tulossa tällainen asumisen mahdollisuus, niin kiinnostukseni heräsi ja totesin, että tuossapa olisi minulle oiva mahdollisuus asua lastenlasteni lähellä ja ikänikin alkaisi riittää jo siihen. Rakentaminen messualueelle oli mielessä, mutta koska olimme juuri saaneet valmiiksi vapaa-ajan asuntomme, niin näin ikää jo tullessa ei oltu heti valmiita aloittamaan rakentamaan uutta, vaikkakin siitä rakentamisesta olenkin ollut aina kiinnostunut (minusta piti tulla ensin kirvesmies ja sitten arkkitehti, mutta ne jäivät haaveiksi). Asuminen vuokralla valmiiksi rakennetussa talossa kyllä voisi olla meille myös yksi hyvä asumisen vaihtoehto, sillä totesin, että tarvitsemmehan me sen kaupunkiasunnon vapaa-ajan asunnon lisäksi.

    Olen luonteeltani hyvinkin sosiaalinen ja auttamishaluinen ihminen, joka uskaltaa ja voi aloittaa keskustelun kenen kanssa tahansa, mistä tahansa ja melkein milloin tahansa.

    Yhteisöasuminenkin on tuttua oman historiani puolesta. Isäni perhe tuli evakkona sotien jälkeen Kainuuseen ja mummoni tahtoi yhteen taloon koko ison pesueensa, johon kuului ukkini lisäksi kaksitoista lasta joista 7 oli poikia ja 5 tyttöä. Osa isäni sisaruksista lähti omiin asuntoihinsa heti alkuvuosina, ja vanhimmat tytöt jo ennen sitä, mutta osa heistä jäi vuosiksi siihen isoon taloon.

    Jokaiselle pariskunnalle oli omat huoneet ja alkoihan sinne sitten pikkuhiljaa lapsiakin syntyä. Yhteisöllisyys oli syntynyt saman katon alle, mutta vuodet olivat rankat jatkosodan jälkeen ja eihän siitä sopua talossa sitten lopulta syntynyt, kun keinoja ja osaamista ei sen ylläpitämiseksi ollut. Miniät saivat ison riidan aikaiseksi välilleen ja samalla veljestenkin väleihin ja paikalle jäivät lopulta vain ukkini, mummoni ja minun vanhempani. Äitini hoiti nelilapsisen perheen ja karjan lisäksi myös ikääntyneen ukkini.

    Nyt kun itsekin olen ikääntymässä kovaa vauhtia ja saavuttamassa sitä kolmatta ikää, jolloin omat lapset ovat jo lähteneet maailmalle, mummoilu tullut tilalle ja parisuhdekin tasaantunut niin, että on tullut minun aikani tehdä juuri niitä asioita, joista itse pidän. Minulle se on ollut opiskelua sellaiseen ammattiin, jossa voisin kuvitella viimeiset työssäkäynti vuoteni ennen eläkeikää toimia. Tällä hetkellä se on geronomin ammatti eli ikääntyneiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen perehtynyt sosiaali- ja terveydenalan ammattilainen, joka usein toimii asiakas- ja palveluohjaajana erilaisissa yksiköissä. Oma henkilökohtainen erityiskiinnostuksen kohteeni on ikääntyneiden asuminen ja ympäristö ja niihin liittyvät variaatiot kuten yhteisöllinen Virkkulankylä.

     

    Nähdään kesällä Kouvolan asuntomessuilla. Rakentavin terveisin Tuulikki

     

     

     

     

     

    Tuija Nenonen
    Author

    Tuija Nenonen

    All stories by: Tuija Nenonen