Hausjärven Virkkula täyttyi hyväntuulisista ihmisistä

1024 682 Helinä Kalaja

Hausjärven Virkkulan rakentaminen alkoi noin vuosi sitten ja tuolloin luvattiin, että syyskuussa 2021 pääsevät asukkaat omaan Virkkulakotiin. Näin myös tehtiin ja muutto ajoittui syyskuun viimeiselle viikolle ja tohina oli melkoinen. Muuttajien ja heidän perheenjäsentensä lisäksi lisäapuna oli näet Virkkulankylä Oy:n kutsumina paikalliset Kiekko-Nikkarit ja Riihimäen cheerleaderit.

-Porukka oli jäätävän reipasta, vahvaa ja ystävällistä meidän muuttajille ja toiminnasta jäi tosi hyvä mieli, iloitsee Hausjärven kunnan asuntosihteeri Leena Ravantti.

Muuttopäivänä asukkaiden muuttoa helpottamaan sekä muuttoapulaisille tarjottiin myös Virkkulankylä-konseptin mukaista ”muuttosoppaa”.

Kun arki on saatu uomilleen sosiaalisesta isännöinnistä vastaava Palveluneliö Oy:n toimitusjohtaja Satu Hietanen avaa asukkaille mitä kaikkea yhteisöllinen tekeminen voi tulevaisuudessa olla.

-Tunnelma on kyllä hyvä. Ihmiset hyväntuulisia ja tuntuvat viihtyvän, kertoo Satu.

Harrastustoiminnan koontia suunnitellaan myös lokakuun lopussa pidettävässä asukastilaisuudessa.

Hausjärven Virkkula sijaitsee Hausjärven kunnassa Oitin keskustassa ja siinä on yhteensä 33 asuntoa yli 55-vuotiaille. Hausjärven Virkkulalle on myönnetty Kuntarahoitukselta edelläkävijöiden yhteiskunnallisen rahoituksen sertifikaatti.

Kohteen on suunnitellut Arkkitehtipalvelu Oy ja pääurakoitsijana toimii Rakennusliike Olavi Järvinen Oy. (Kuva: Anu Juuri)

 

 

Helinä Kalaja
Author

Helinä Kalaja

All stories by: Helinä Kalaja