Jos tämän kysymyksen esittäisi pikkulapselle, vastaus olisi kyllä. Ensimmäinen väri, jonka lapsi oppii tunnistamaan, on punainen. Väri seuraa mukana aikuisuuteen ja punaisella värillä on hyvin vahva muistijälki koko elinkaaren. Hyvinä kakkosina seuraavat mieltä lämmittävät oranssi ja keltainen. Tästä asiasta on tehty lukuisia tutkimuksia muistisairauksien hoidossa.
Väreillä on suuri merkitys normaalista arjesta selviytymiseen siinä vaiheessa kuin muisti ei ole enää ihan tiptop. Muistihauraan kodin tulisi olla harmoninen värimaailmaltaan, kodissa vältetään esim. kuviollisia lattioita tai suuria väreillä leikitteleviä seinäpintoja. Kontrastivärejä, punaista, oranssia ja keltaista lisätään säästellen esim. valokatkaisimien yhteyteen, kaiteisiin, WC-pytyn kanteen ja kaikkeen sellaiseen, mikä muutoin häviäisi taustaa vasten.
Tahtoo olla myös niin, että näkö heikkenee iän myötä. Hyvä valaistus onkin erityisen tärkeää, myös yöaikana. Kiinteässä sisustuksessa huomioidaan myös pinnat, turhia varjoja ja heijastumisia välttäen.
Virkkulakodeissa hellat ovat sellaisia, jotka näyttävät tutuilta helloilta sekä vesihanat kuten ennen, ilman hämmentäviä krumeluureja. Varttuneessa iässä olevalle on joskus ”vanhassa vara parempi”. Virkkulankotien suunnittelussa on mahdollistettu rollaattorilla ja pyörätuolilla liikkumisen tarve, myös keittiö- ja wc-tiloissa.
Irtokalusteissa on hyvä muistaa, että tukevalle tuolille on mukavampi istahtaa pienempi peppuisenkin. Sängyn saisi olla laskettavaa mallia, korkealta ei ole kiva kenenkään pudota. Kun jalka ei nouse enää entisenlailla, suositellaan mattojen vähentämistä.
Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli. Elämme vuoden aikaa, jolloin auringon valo pilkistää ikkunoista ja piristää myös eristyksessä kotonaan asuvia. Yhteisöllisyyden merkitys on korostunut kuluvan vuoden aikana. Vaikka Virkkulakodit ovat noudattaneet muiden mukana tiukkoja koronasäädöksiä niin yhteisössä ei olla kuitenkaan yksin. Seinän takana on naapuri, jonka kanssa voi asetella yhteisen olohuoneen maljakkoon keltaisia, oransseja ja punaisia tulppaaneja.
Hyvää kevättä!