Porin asuntomessujen Virkkulankylän rakentaminen käynnissä

778 320 Virkkulankylä

Porin Karjarannan vuoden 2018 asuntomessujen alueelle rakennettavan Virkkulankylän ensimmäinen vaihe, Palvelutalo Villa Luoto, on valmis. Kuusikkoaho Oy:n kehittämän konseptin mukainen hoiva-asumista ja omaehtoista asumista yhdistävä Virkkulankylä rakennetaan vaiheittain.

Asuntomessuille on valmistunut Mehiläisen 54-paikkainen palvelutalo. Messujen jälkeen alkaa viisikerroksisen Virkkulakodit-puukerrostalon rakentaminen. Alueen rakentamisesta ja kerrostalon asunto-osakkeiden myynnistä vastaa valtakunnalliseen Sikla-konserniin kuuluva Siklatilat Oy. Rakennukset on suunnitellut oululainen PAVE Arkkitehdit Oy.

– Asuntomessut ovat olemassa siksi, että suomalaisille esitellään sitä, miten asuminen muuttuu ja kehittyy. Kehittämämme Virkkulankylä-konsepti on juuri sitä. Rakennamme ympäristön jossa jokainen voi asua tutussa ympäristössä silloinkin, kun ihminen alkaa tarvita toisten ihmisten apua, Kuusikkoaho Oy:n toimitusjohtaja Leo Tolonen kertoo.

Tolosen mukaan Virkkulankylän palvelut mahdollistavat sen, etteivät perheenjäsenet joudu toisistaan erilleen myöskään tilanteessa jossa toinen tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa.

– Erityisen iloisia olemme siitä, että Virkkulankylän vierestä löytyy päiväkoti. Tämä palvelee perheitä useammassa sukupolvessa. Mummut ja papat voivat olla mukana lastenlasten elämässä hakemalla heidät tarhasta luokseen pihan toiselle puolen, Tolonen kertoo.

Tolonen pitää Porin asuntomessualueen kaavoitusta onnistuneena.

– Tämä on älykästä, sydämellistä ja eri sukupolvia toistensa kohtaamiseen saattelevaa kaavoitusta. Arvostan kovasti Porissa tehtyä ajatustyötä ja uskon kokonaisuuden vaikuttavan messujen kautta myös kaavoitukseen kaikkialla Suomessa, Tolonen kertoo.

Mehiläisen hoivapalveluiden myyntijohtaja Sami Vaaterin mukaan asuntomessut antavat koko messujen kävijäkunnalle mahdollisuuden tutustua nykyaikaiseen ja tulevaisuuteen valmistautuneeseen hoiva-asumiseen.

– Palveltavien ihmisten kohtaamiselle rakentuu paras mahdollinen ympäristö ja olosuhteet. Rakennuksen sisäpihasta tulee ulkoilun kannalta kenties yksi messualueen viihtyisimpiä. Digitalisaatio näkyy toiminnassa ihmisläheisenä, tuttuun lääkäriin on mahdollista pitää yhteyttä tapaamisten välillä myös tekniikan avulla, Vaateri kertoo.

Vaateri painottaa terveen sisäilman ja ekologisen energiantuotannon merkitystä yhtiön käyttöön rakennettavissa hoivarakennuksissa.

– Aurinkoenergian käyttö maalämmön ohella on yhtiölle arvovalinta, Vaateri toteaa.

Sikla-konsernin toimitusjohtaja Janne Nieminen joukkoineen esittelee messuilla paitsi rakentamansa hoivarakennuksen myös Virkkulakodit-konseptin mukaisen kerrostalon, jonka rakentaminen alkaa heti ensi vuoden asuntomessujen päätyttyä.

– Esittelemme rakennettavaa puukerrostaloa messuilla ja otamme vastaan varauksia. Messuvierailla on mahdollista tutustua pohjapiirroksiin ja myös asiakkaina vaikuttaa asunnoissa tehtäviin ratkaisuihin, Nieminen toteaa.

Nieminen muistuttaa, että rakennettavan kerrostalon osalta merkittävässä roolissa ovat erilaiset asumista tukevat palvelut.

– Asuntomessuilla kyse ei ole siis vain asuntojen esittelystä vaan siitä, miten kotona voi asua mahdollisimman pitkään ja turvallisesti, Nieminen korostaa.

Lisätietoja:

Kuusikkoaho Oy
toimitusjohtaja Leo Tolonen, 0500 313 163, leo.tolonen@kuusikkoaho.fi
liiketoimintajohtaja Saila Partanen, 050  5437 642,

saila.partanen@kuusikkoaho.fi

Sikla-konserni
toimitusjohtaja Janne Nieminen, 044 5340 543, janne.nieminen@sikla.fi

Mehiläinen Hoivapalvelut Oy
myyntijohtaja Sami Vaateri, 0400 579358, sami.vaateri@mehilainen.fi


Kuusikkoaho Oy:llä on tällä hetkellä rakennus- ja suunnitteluvaiheessa kymmenen Virkkulankylää eri puolilla Suomea. Tämän lisäksi yhtiöllä on useita tonttivarauksia tulevia kohteita varten. Kuusikkoaho Oy osallistuu asuinympäristöjen ja hyvinvointirakentamisen kehittämiseen yhdessä kuntien, kaupunkien sekä julkisten ja yksityisten palveluntarjoajien kanssa.

Virkkulankylä
Author

Virkkulankylä

All stories by: Virkkulankylä