Ia Harinen on toisen vuoden opiskelija Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulussa, Xamkissa, sisustustusarkkitehti- ja kalustemuotoilun opinnoissa. Hän on ollut suorittamassa työharjoittelujaksoaan Suunnittelutoimisto Pilkkeellä ja suunnitellut sisustukset Virkkulankylän kahteen messukohteeseen.

Taide tulee näkymään kohteessamme paljon ja sitä löytyy Virkkulankylästä hyvin monipuolisesti. Taide tuo persoonallisuutta sisustukseen. Taide niin sanotusti herättää kodin henkiin. Kuinka tylsiltä esimerkiksi seinät näyttäisivät ilman tauluja tai mitään koristeita, ylipäätänsä kuinka kolkolta koko koti näyttäisi, jos siellä olisivat vain kiintokalusteet ja suuria huonekaluja.
Taidetta on niin monenlaista, taide ei rajoitu vain tauluihin. Taidetta voi olla lähes kaikki mitä vain ikinä voitkaan kuvitella taiteeksi, jokainen ihminen näkee ja kokee taiteen omalla tavallaan.
Virkkulankylässä taide tuodaan esille juurikin taulujen lisäksi kaikenlaisella piensomistuksella. Lisäksi meillä on mahtava yhteistyökumppani Kukkatalo Rosarium, joka on lainannut meille mitä upeampia ja näyttävämpiä viherkasveja ja kukka-asetelmia. Juurikin esimerkiksi kasveilla pystyy tuomaan kotiin taidetta hyvin uniikilla tavalla. Luonto luo rauhaa ja herättää kotia eloon. Kasvit myös piristävät kotia synkimpinäkin päivinä. Piensomistuksen taiteeseen voi kuulua esimerkiksi kynttilät, maljakot ja vaikkapa patsaat.
Saimme Virkkulankylälle yhteistyökumppaniksi aivan huikean Taidekeskus Salmelan. Virkkulankylässä Taidekeskus Salmelan taide tulee pääsääntöisesti näkymään tauluissa. Virkkulankylässä tauluja on hyvin monipuolisesti ja jokainen on mielenkiintoinen. Tauluja löytyy myös ihan pienistä tauluista valtaviksi seinätauluiksi. Seinätaide Virkkulankylässä näkyy myös tapeteissa. Jokainen kohteen asuinrakennuksista on nimetty eri kasvien nimillä. Seinätapetti kuvastaa aina kutakin kasvia, esimerkkinä Rentukka-asunnon seinällä on valokuvatapetin kuvana rentukan kukka. Kyseisenlaiset seinätapetit olemme hankkineet art4u Oy:lta.
Olen suunnitellut sisustukset asuintalo Esikon asuntoihin A1 ja A3. Tervetuloa tutustumaan kohteisiin, tavataan messuilla!